USA vs EU

Varsinkin Euroopassa on tyylikästä kritisoida jenkkejä ja heidän ulko- ja sisäpolitiikkaa. Eurooppalaisilla on kummallinen isoveliasenne Yhdysvaltoja kohtaan. “Me teemme kaiken paremmin täällä vanhalla mantereella”.
Ylimielinen asenne yhdistää sekä päättäjiä että kansalaisia, vaikka EU ja USA kulkevat käsi kädessä julistamassa tuliaseiden voimalla demokratian ilosanomaa maailman kansalaisille.
Kyllä sota esimerkiksi Irakissa on yhtä lailla EU:n sota, kun jäsenmaista yhdeksän on lähettänyt sotilaitaan turvaamaan lännen voimatasapainoa kyseiseen maahan.

Oma kantani kyseiseen sotaan on ristiriitainen, koska pitkällä aikavälillä se saattaa osoittautua järkeväksi ratkaisuksi. Olen myös keskustellut Irakin kurdien kanssa, joita Saddam systemaattisesti vainosi koko valtakautensa ajan. He näkevät jenkit vapauttajina, vaikka elinolot eivät kovinkaan suuresti ole parantuneet. Samaa mieltä oli myös Saddamin kaatumisen jälkeen moni irakilainen, mutta mielipiteet ovat muuttuneet jatkuvan epävarmuuden ja heikon nykyhallinnon takia.
Maailmanpolitiikka tosin on niin käsittämätöntä, että en aina edes yritä sitä ymmärtää. Haluan kertoa vain sen vaikutuksista, en niinkään syistä.

Itse pidän amerikkalaisista. He ovat avoimia, vilpittömiä ja auttavaisia. Jos esimerkiksi olen joskus tarvinnut apua, menen mielummin jenkkien puheille kuin eurooppalaisten. Jenkit eivät säästele resurssejaan, kun kyse on ihmisten auttamisesta.
Jenkit ovat myös toimittajia kohtaan todella huolehtivaisia. He kuljettavat sotilashelikoptereillaan toimittajia paikasta toiseen, turvaavat selustamme ja muutenkin yhteistyö toimii moitteettomasti.
Tavalliselle jenkille ihminen on ihminen riippumatta kansalaisuudesta, kun taas eurooppalaiset huolehtivat vain omistaan, ja sekin vaatii mielettömän hierarkiapyramidin ja kaavakehelvetin selvittämisen.
Ja itse olen usein niin kärsimätön, että nopeutan prosessia muutamalla EU:n dollarilla.

*****

Tässä vielä lomailen kolme viikkoa. Syksy on saapunut tänne, sillä tänäänkin on vain noin parikymmentä lämpöastetta. Huomenna hieman yli kymmentä luvattu, eli toppatakit esiin! Tosin sana lomailu johdattaa harhaan, koska viimeistään kuukautta aiemmin alkaa seuraavan jutun suunnittelu ja pohjien kirjoittaminen.
Seuraavasta keikasta olisi tarkoitus tulla rauhallinen, mutta suuren kehitysmaan sisäpolitiikassa voi tapahtua lyhyessä ajassa paljon.
Kaikkeen on varauduttava.

Illalla on luvassa perinteinen sunnuntain “kokous”. Lähden muutaman ystäväni kanssa paikalliseen ravintolaan syömään ja juomaan. Afrikkalainen livemusiikki, heinäsirkkojen sirinä kappalaiden välissä ja lempeä merituuli saa pienen humalatilan nousemaan uusiin ulottuvuuksiin. Elämä tuntuu ihanalta hyvien ystävien seurassa, maha täynnä ja jano sammutettuna.

2 vastausta kirjoitukseen “USA vs EU”

  1. Äiti ja isä Sanoo:

    Kiitos että lähetit tämän osoitteen. Luettiin isän kanssa äsken nämä. Toivottavasti kirjoitat lisää pian. Noora voi hyvin, vaikka jalka on selvästi kipeä mutta kyllä paranemaan päin. Vanha tyttö jo.
    Soitellaan ja laitellaan viestejä.
    Halaus ja siunausta.
    T. Äiti ja isä + jouni (kerron tämän sivun osoitteen hänelle)

  2. hämmentävää, että löysin tämän juuri tänään. katsoin eilen elokuvan “hotelli ruanda”, jonka jälkeen kulutin tunteja lukiessani ko. taphatumista, historiasta jne.
    järkyttävää oli tajuta, että en esimerkiksi koskaan ole kuullut kongon sodasta, vaikka siellä kuoli 2-4 miljoona ihmistä, joista puolet lapsia. hävetti jotenkin.

    lopun iltaa ja yötä pohdin, millaista olisi lähteä katsomaan silmästä silmään asioita esim. juuri toimittajan/kirjoittajan työn kautta. kirjoittamista, kun nyt satun opiskelemaan ja halu avata ihmisten silmiä (myös omani) tuntuu jossain selkärangassa. en kuitenkaan tiedä, kestäisikö psyykeeni ja pelkään sitä, kadottaisiko ja kovettaisiko sitä itsensä ajan kanssa.

    sinä ainakin luot mahdollisuuden vilkaista ko. maailmaan ja seuraan enemmän kuin mielelläni. hymyjä.

Jätä kommentti